Peab Asfalt käynnisti ECO-Asfalt™:in tuotannon Lahden asfalttiasemallaan. Lahdessa asfaltin valmistuksessa käytettävä fossiilinen maakaasu korvataan uusiutuvista raaka-aineista tuotetulla biokaasulla.
Siirtyminen fossiilittomiin polttoaineisiin valmistusprosessissa on tärkein toimenpide asfaltin ilmastovaikutusten vähentämiseksi, koska juuri valmistus on paljon energiaa vievä vaihe. ECO-Asfalt™:in valmistuksessa fossiilinen polttoaine on Lahdessa korvattu elintarvikkeiden jäännöstuotteista tuotetulla biopolttoaineella. Lahdessa fossiilinen maakaasu vaihdettiin Labio Oy:n paikallisesti tuotettuun biokaasuun.
Tuotannon käynnistyttyä Peab Asfalt saa tarkat toteutumatiedot päästöjen vähennyksistä. Päästölaskennan ja lähtötietojen vaatimustenmukaisuusarvioinnin suhteessa ISO-standardin (14044:2006) sisältö- ja laatuvaatimuksiin on toteuttanut Ramboll Finland Oy.
Peab Asfaltilla on työn alla myös päästölaskuri, jonka avulla voidaan määritellä ennakkoon ECO-Asfalt™:in käytön tuomat kohdekohtaiset päästövähennykset.
”Uskomme vahvasti kestävään kehitykseen ja olemme olleet pitkään edelläkävijä mm. kierrätysasfaltin käytössä. ECO-Asfalt™ on ollut Peabilla Ruotsissa tuotannossa jo vuodesta 2015 alkaen. Nyt aloitimme sen valmistuksen myös Suomessa ja nimenomaan Lahdessa, vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungissa, jonka pääyhteistyökumppani olemme”, toteaa maajohtaja Markku Lilja Peab Asfaltilta.
”ECO-Asfalt™ on ominaisuuksiltaan yhtä laadukas ja kestävä kuin aiemmin valmistamamme asfaltti. On hienoa, että pystymme näin pienentämään hiilidioksidipäästöjämme ja siten tuotantomme ympäristövaikutusta näin paljon”, kertoo aluepäällikkö Jorma Jäntti Peab Asfaltin Lahden yksiköstä.
Lisätiedot:
Maajohtaja Markku Lilja, Peab Asfalt, markku.lilja@peabasfalt.fi , p. +358 40 065 3526
Aluepäällikkö Jorma Jäntti, Peab Asfalt, Lahti, jorma.jantti@peabasfalt.fi, p. +358 400 495 182
Ympäristöpäällikkö Maiju Räsänen, Peab Asfalt, maiju.rasanen@peabasfalt.fi, p. +358 50 590 8460
Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennusyhtiöitä. Peab-konsernin liikevaihto on 5,5 miljardia euroa ja se työllistää noin 15 000 henkeä. Konsernilla on toimintaa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Pääkonttori sijaitsee Förslövissä, Skånessa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä. www.peab.fi