Peabille kansainvälistä huomiota Euroopan ensimmäisellä savukaasujen poistolaitteella maailman suurimmassa alan lehdessä, AsphaltPro:ssa – Lisää laitteita jo tulossa

5.1.2022

Peab Asfalt hankki viime keväänä Lahden asfalttiasemalleen ensimmäisenä koko Euroopassa savukaasujen talteenottoon ja puhdistukseen tarkoitetun Blue Smoke Control –laitteen. Alan ykkösmedia, AsphaltPro kiinnostui asiasta ja teki kansikuva-artikkelin aiheesta tammikuun numeroonsa.

Peabilla oli pitkään etsitty ratkaisua asfaltin lastauksessa syntyvien savukaasuihin ja niiden aiheuttamiin hajuhaittoihin. Maailmalta löytyikin imu- ja suodatinlaitteisto savukaasujen talteenottoon ja puhdistukseen, ja Peab otti sen käyttöön Lahden asfalttiasemallaan.  Lahteen hankittu imu- ja suodatinlaitteisto oli ensimmäinen koko Euroopassa. Laitteita valmistetaan Kaliforniassa vain tilauksesta, ja niitä on tehty yhteensä reilut sata. Ennen Lahtea laitteita on toimitettu Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Meksikoon ja Australiaan.

Täysin uuden teknologian käyttöönotto vaati paljon asiantuntemusta, sillä eurooppalaiset asfalttiasemat eroavat monilta osin amerikkalaisista, esim. kuorma-autojen lastaustavassa. Peab Asfaltin tiimi teki ansiokasta kehitystyötä yhdessä laitteen toimittajan kanssa.   

Alan suurin lehti, AsphaltPro kiinnostui asiasta ja teki aiheesta artikkelin, joka ilmestyy lehden tammikuun numerossa. Artikkeli on jo luettavissa heidän verkkosivuiltaan tästä linkistä.

”Laite hankittiin nimenomaan Lahteen, sillä olemme Lahden, Euroopan Ympäristöpääkaupunki 2021:n pääyhteistyökumppani, ja sen myötä lanseerasimme myös ECO-Asfaltin Lahden asemallamme viime keväänä. Olemme olleet todella tyytyväisiä laitteen toimintaan. Iloinen yllätys oli, että toimintamme on ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen”, kertoo tuotanto- ja raaka-ainepäällikkö Eero Sorri, Peab Asfaltilta.

Kolme uutta laitetta tulossa

Blue Smoke Control –laite on toiminut Lahden asfalttiasemalla erinomaisesti ja suodattanut tehokkaasti siniset savukaasut ja niistä tulevat hajut. Peab Asfalt onkin tilannut jo kolme uutta laitetta asennettavaksi ennen kauden alkua. Kaksi laitteista tulee Tuusulan Sammonmäen asemille ja yksi Hämeenlinnan asfalttiasemalle.

 

Lisätiedot:

Tuotanto- ja raaka-ainepäällikkö Eero Sorri, Peab Asfalt

eero.sorri@peabasfalt.fi , p. +358  400 876 681

 

Uutiset & artikkelit

Lue lisää ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia!

Katso lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.