Ratkaisuja asfaltoinnin päästöjen vähentämiseksi kehitetään hyvässä yhteistyössä alan toimijoiden ja tilaajien kanssa

Peab Asfaltin järjestämässä webinaarissa 4.6.2021 alan merkittävät asiantuntijat kertoivat jo olemassa olevista ratkaisuista sekä tulevista suunnitelmista päästöjen vähentämiseksi edelleen. Yhteistyö alan ja tilaajien kanssa on erinomaista.

Väyläviraston hankintajohtaja Pekka Petäjäniemi sekä teiden kunnossapidon asiantuntija Ossi Saarinen valottivat tämän hetkistä tilannetta sekä tulevia suunnitelmia vähimmäisvaatimusten kehityksestä kasvihuonepäästöjen osalta. Väylävirasto on laatinut kaluston päästöluokkavaatimuksia käytyään ensin laajasti markkinavuoropuhelua. EPD-työkalu otetaan käyttöön ja laskentasääntöjä kehitetään.

”Suunnittelemme energiatehokkuuden toimenpiteet niin, että ala pystyy niihin vastaamaan. Mietinnässä on myös vaatimusten kehittäminen jatkossa niin, että urakoitsijoiden toimintaympäristö on nykyistä ennakoitavampi ja investointien suunnittelu helpompaa”, kertoo hankintajohtaja Pekka Petäjäniemi Väylävirastolta.

Turun kaupungin vastaava rakennuttaja Juhani Tirkkonen avasi Kestävien hankintojen Green Deal -sopimusta, jossa Turku on mukana sekä siihen liittyvästä matalalämpöasfaltin pilotoinnista yhteistyössä Peab Asfaltin kanssa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä kokeiluun ja saimme paljon lisätietoa. Tulemme tekemään matalalämpöasfalttia jatkossa vuosittain”, toteaa Juhani Tirkkonen Turun kaupungilta.

Elinkeinopolitiikan johtaja Juha Laurila Infra ry:ltä piti ainutlaatuisena sitä, miten ala ja tilaaja yhdessä kehittävät EPD-työkalua. Hän listasi myös koko joukon toimenpiteitä, kuten asfaltin kierrätys, asemien energiaratkaisut, Remix-menetelmä ja matalalämpöasfaltti, joilla alan toimijat voivat hiilijalanjälkeään pienentää.

” Tieverkon kunnon merkitys liikenteen päästöihin jää usein huomioitta. Kun asfaltti on hyvässä kunnossa, vierintävastus pienenee ja liikenteen päästöt vähenevät”, kertoo Juha Laurila Infra ry:stä.”

Siirtyminen fossiilittomiin polttoaineisiin valmistusprosessissa on tärkein toimenpide asfaltin ilmastovaikutusten vähentämiseksi, koska juuri valmistus on eniten energiaa vievä vaihe. Merkittävänä haasteena on kuitenkin biopolttoaineiden selvästi kalliimpi hinta, mikä johtuu verokohtelusta. Tällä on kilpailu-urakoinnissa suuri merkitys.

Peabin ECO-Asfalt™:in valmistuksessa fossiilinen polttoaine on korvattu elintarvikkeiden jäännöstuotteista tuotetulla biopolttoaineella. Sen avulla hiilidioksidipäästöt pystytään jopa puolittamaan. 

”Suunnitelmissamme on laajentaa ECO-Asfaltin käyttöä siten, että pääosa kiinteistä asfalttiasemistamme valmistaa ECO-Asfaltia vuonna 2025. Nyt on aloitettu Lahdessa ja Raahessa ja ensi vuonna laajentuminen jatkuu. Haluamme jatkaa hyvää yhteistyötä tilaajien kanssa, joten meille saa ilmoittautua”, toteaa maajohtaja Markku Lilja Peab Asfaltilta.

Uutiset & artikkelit

Lue lisää ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia!

Katso lisää

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.