Uusioasfaltti on ympäristöystävällinen valinta

Tiesitkö, että asfaltti on sataprosenttisesti kierrätettävää ja että Peab on sen kierrätyksessä maailman kärkiyrityksiä? Uusioasfalttimme laatu ja kestävyys ovat vastaavat kuin täysin uusista raaka-aineista tehdyllä asfaltilla.

Tarjoamme asiakkaillemme ympäristöystävällistä uusioasfalttia, jonka laatu- ja kestävyysominaisuudet vastaavat perinteisen asfaltin ominaisuuksia.

Kierrätyksestä hyötyy ennen kaikkea ympäristö, mutta se on myös taloudellista. Olemme kehittäneet, tutkineet ja testanneet vanhan asfaltin kierrätystä ja uusiokäyttöä jo pitkään. Olemme etsineet määrätietoisesti ratkaisuja, joiden avulla voimme minimoida toimintamme ympäristöjalanjäljen ja kuluttaa luonnonvaroja mahdollisimman säästeliäästi.

Säästämme uusiutumattomia luonnonvaroja hyödyntämällä vanhaa asfalttia raaka-aineena. Asfaltti koostuu pääasiassa kalliomurskeesta ja sideaineesta, bitumista. Kun käytämme uudelleen vanhaa asfalttia, säästämme sekä kallioperää että ulkomailta tuotavaa öljyä, josta bitumia valmistetaan. Lisäksi asfaltintuotannon energiankulutus ja kokonaispäästöt vähenevät selkeästi, kun materiaalien kuljetustarve ja kuljetusmatkat vähenevät.

Oikein tehtynä uusioasfaltilla on hyvä laatu

Käytöstä poistettu vanha asfaltti on täysin kierrätettävä tuote. Oikein tehtynä se sopii erinomaisesti uuden asfaltin raaka-aineeksi. Kaiken perustana on vanhan asfaltin koostumuksen ja ominaisuuksien selvittäminen. Tutkimme vanhan päällysteen ominaisuudet, ja tulosten perusteella teemme uusioasfalttireseptin. Näin varmistamme, että asiakkaamme saa laadukkaan tuotteen ja kyseiseen kohteeseen sopivaa asfalttia.

Valmistamme uusioasfalttia tehtaalla ja tien päällä

Teemme uusioasfalttimassaa sekä asfalttitehtaalla että tien päällä. Tien päällä toteutettavia paikallasekoitusmenetelmiämme ovat RemixUraremixNovaflex ja stabilointi.

Tiesitkö tämän ympäristöystävällisemmästä asfaltista?

  • Peab on edelläkävijä asfaltin uusiokäytössä, etenkin Suomessa ja Tanskassa
  • Kierrätys- ja matalalämpöasfaltti pienentävät energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä
  • Matalalämpöasfalttia käytetään pääasiassa Suomessa ja Norjassa

Lue lisää Peab Asfaltin vastuullisuudesta ja vastauksia kysymyksiin asfaltoinnin vaikutuksista ympäristöön täältä.


ECO-Asfaltin valmistuksessa käytetään hiilineutraalia biopolttoainetta

Peab Asfaltin ECO-Asfaltin valmistuksessa käytetään hiilineutraalia biopolttoainetta. Tuote on yhtä korkealaatuinen kuin ennenkin, mutta ympäristöystävällisempi.

ECO-Asfalt™ pienentää ilmastovaikutustamme ja säästää luonnonvaroja vaikuttamatta lopputuotteen ominaisuuksiin. ECO-Asfalt™ voi korvata kokonaan perinteisen asfaltin kaiken tyyppisissä sovelluksissa, esimerkiksi liikennöidyillä teillä, lentokentillä, teollisuusalueilla, satamissa, kaduilla ja pyöräteillä.

Lue lisää

Vastuullisuus

Ympäristöasiat ovat toimintamme keskiössä. Pyrimme minimoimaan omasta toiminnastamme ympäristölle aiheutuvat negatiiviset vaikutukset. Lue lisää!

Ota yhteyttä tai kysy tarjous

Voit lähettää tarjouspyynnön tai olla suoraan yhteydessä asiantuntijoihimme. Kun mietit päällystyksen ratkaisuja, käänny asiantuntijan puoleen tai lähetä tarjouspyyntö palveluista.

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.